Elokuussa 2025 sain viestin - varovaisen pyynnön valokuvata synnytys. Laskin puhelimeni pöydälle, mietin. Koin kuplivaa jännitystä, ylitsevuotavaa iloa ja epäröintiä - olisiko minusta oikeasti tähän? Oikeastiko joku haluaa minut mukaan ikuistamaan jotain niin intiimiä, eläimellistä ja väkevää tapahtumaa? Pohdintani kesti muutaman minuutin; "Kyllä, ehdottomasti".

​

Tapasimme Petran kanssa kerran syyskuussa odotuskuvauksen merkeissä ja puhuimme pitkään tulevasta synnytyksestä sekä synnytyksen kuvaamisesta - Petralla oli jo tässä kohtaa täysi luotto minun tekemiseeni. Tämän jälkeen pidimme yhteyttä viestitse.

​

Marraskuussa 2025 jäin pitämään kahden viikon päivystystä. Odotin. Odotin. Ja odotin. Kunnes yhtenä yönä puhelin soi kello 02:52. On aika. Uni hävisi heti silmistäni, pakkasin armeijatahdilla tavarani autoon ja ajoin Seinäjoen keskussairaalalle, jossa Petra ja Joel jo olivat.

​

Juttelimme niitä näitä aina supistusten välissä. Nauroimme ja heitimme vitsiä. Synnytyksen edetessä ja muuttuessa intensiivisemmäksi upposin omaan "työmoodiini" samalla ollen koko ajan hiljaisesti läsnä. Hetkessä oli jotain hyvin juurruttavaa ja maadoittavaa - oli vain se hetki; syntymän hetki.

​

Kun on kerran saanut ikuistaa jotain näin voimakasta, janoaa sitä aina lisää. Olen ikuisesti kiitollinen, että juuri minun ammattitaitooni luotettiin näin paljon, että sain olla mukana kokemassa ja ikuistamassa tätä hetkeä; ne kaikki kipeät ja repivät supistukset, jotka johtivat vauvan syntymään, puolison järkkymättömän tuen, vauvan ensimmäisen parkaisun ja sen ylitsevuotavan onnen ja helpotuksen tunteen, kun isä nosti vauvan vedestä äidin rinnalle.

​

"Kokemus synnytyskuvauksesta on muodostunut meille jälkikäteen kokonaisuudessaan erittäin positiiviseksi kokemukseksi. Synnytyksen hetkellä monesti synnyttäjän ajantaju katoaa, ja monet hetket saattaa jälkikäteen tuntua jopa epätodellisilta. Valokuvaajan ansiosta ne kaikki hetket kuitenkin tallentuivat kuviin, joihin palaaminen tuo itselle aina erityistä merkityksellisyyttä ja lämpöä - yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka ajatus kuvaajan läsnäolosta jännittikin etukäteen melko paljon, oli itse synnytyksen hetkellä Petralla kuitenkin taito lukea tunnelmaa hienovaraisesti sekä sulautua tilanteeseen niin luonnollisesti, että hänen läsnäoloa ei oikeastaan edes huomannut. Kuvista jäi meille elämänmittaisia, äärettömän tärkeitä ja rakkaita muistoja, joihin tullaan palaamaan varmasti vielä monen monta kertaa."